But what if the scientist is ahead of his time?

11.12.1976 Uusi Suomi newspaper

To Chancellor Mikko Juva

But what if the scientist is ahead of his time?

A comment on the paper on a scientist’s responsibility and popularisation of science by Mikko Juva, Chancellor of the University of Helsinki, published in Uusi Suomi on 3 December 1976 was sent in by Doctor of Medicine and Surgery Kaisu Viikari. Dr Viikari disagrees with Chancellor Juva on the point of evaluating a scientist’s work.

In his interesting and thought-provoking paper, Chancellor Juva says: “…it (a scientific result) is only ultimately confirmed with the passing of time, as a result verified by the scientist him/herself has been evaluated by his or her colleagues.”

Strict compliance with this requirement may mean a significant obstruction to rapid exploitation of scientific achievements.

It did not occur to Chancellor Juva to think about those many historical examples where precisely the need to wait for authoritative approval has allowed many important scientific achievements that could benefit humankind to be forgotten for decades. We should remember Morton, Semmelweis, Koch, Pasteur and Fleming, only to mention a few of the best-known names in medicine.

In fact, it may happen that a scientist is so much ahead of his time that none of his contemporary colleagues in a high position and with authority are able to evaluate his achievements, to say nothing about rapidly being able to assimilate “facts, theories and methodology” that have required years of intensive personal work and “driving in” of the methods.

This is particularly true in clinical medicine, where the research object, the human being, defies all mathematical analysis by exact sciences. Without experience, an outside scientist who is suddenly exposed to a new research theme will be unable to immediately get the same results as one who has been applying the method for years – despite the fact that he might have at his disposal the published method with its smallest details.

I am not familiar with the situation in the branches of science that Chancellor Juva represents, in which the procedure described by him presumably is necessary to substantiate the validity of theories, but in medicine, the cause and the effect often are so evident that proving the causality is possible even for a single researcher.

Of course, all scientific results are ”preliminary”, but it is crucial that even preliminary results are correct. Even if science does not acknowledge any absolute truths, it surely is familiar with untrue claims.Science and scientific thinking have many yardsticks. One of these is simplicity, and another is openness, including the need to take an unprejudiced and positive attitude to all seriously presented scientific results until otherwise proven. A suspicion should trigger control studies.

Primarily, we should arrive at a situation where experts have the prerequisites for being experts. In case of methods, this frequently is a genuine problem. The scientist having conducted the research often is the best expert. No-one should be condemned without proof. It is true that science and the mass media speak different languages.

However, there is nothing to prevent “the abuse of obsolete and insignificant information stamped with the authority of science” in order to suppress unpleasant truths. However, for example in medicine, we are often talking about research results that would be extremely easy to apply to practice, and even at a relatively low cost.

By irresponsibly denying the value of such research, a large number of suffering people may be left without assistance that would be within an arm’s reach. And this may still happen today…

Kaisu Viikari, Doctor of Medicine and Surgery11.12.1976 Uusi Suomi

Kansleri Mikko Juvalle

Entä kun tutkija on aikaansa edellä?

Helsingin yliopiston kanslerin Mikko Juvan tutkijan vastuuta ja tieteen popularisoinnista pitämään, Uudessa Suomessa 3.12.76 julkaistuun esitelmään on lääket. ja kir. tohtori Kaisu Viikari lähettänyt täydentävän puheenvuoron. Tri Viikari on kansleri Juvan kanssa eri mieltä tutkijan työn tuloksen arvionnista.

Mielenkiintoisessa ja ajatuksia herättävässä esitelmässään kansleri Juva sanoo mm.: “…lopullisen vahvistuksensa se (tieteellinen tulos) saa vasta ajan mukana. Tämä tapahtuu, kun tutkijan itsensä tarkistama tulos on ollut kollegojen arvioitavana.”

Tämän vaatimuksen ehdoton noudattaminen saattaa merkitä varteenotettavaa jarrua tieteen saavutusten nopealle hyväksikäytölle.

Kansleri Juva ei ole tullut ajatelleeksi niitä historian monia esimerkkejä, joissa juuri auktoritatiivisen hyväksymisen odotteleminen on päästänyt monet ihmiskuntaa auttavat tärkeät tieteen saavutukset vaipumaan vuosikymmenien unohdukseen. Muistettakoon Morton, Semmelweis, Koch, Pasteur, Fleming, vain muutaman yleisesti tunnetuimman lääketieteen nimen mainitakseni.

Saattaa olla nimittäin, että joku tutkija on siinä määrin ajastaan edellä, ettei hänen aikalaisista, asemaa ja arvovaltaa omaavista kollegoista löydy sellaisia, jotka yltäisivät arvioimaan hänen saavutuksiaan, puhumattakaan, että he nopeasti pystyisivät omaksumaan “faktat, teoriat ja menetelmät”, jotka ovat vaatineet vuosikausien intensiivisen, henkilökohtaisen työskentelyn ja metodien “sisäänajon”.

Näin on nimenomaan kliinisessä lääketieteessä, jossa tutkimuksen kohde, ihminen, uhmaa kaikkea eksastisten tieteiden matemaattisuutta. Ilman kokemusta, yht’äkiä uuden tutkimusaihepiirin pariin heitetty sivullinen tutkija ei pysty oitis saamaan irti samaa, kuin menetelmää vuosikausia soveltanut, – ei siitäkään huolimatta, että hänellä on käytettävissä pienimpiä yksityiskohtia myöten julkistettu metodi.

En tunne tilannetta kansleri Juvan edustamilla tieteenaloilla, joilla varmaan totuuksien tarkistamiseksi on hänen kuvaamansa menettely välttämätön, mutta lääketieteessä on syy ja seuraus usein niin konkreettinen, että sen toteennäyttäminen on mahdollista yhdenkin tutkijan voimin.

Kaikkihan tieteessä on “välitulosta”, mutta jo välituloksenkin paikkaansapitävyys on ratkaisevan tärkeää. Jos tiede ei tunnustakaan mitään absoluuttista totuutta, niin se kuitenkin tuntenee paikkansapitämättömiä väitteitä.

Tieteellä ja tieteellisyydellä on monta sinettiä. Eräs on yksinkertaisuus: toinen on ennakkoluulottomuus, mikä sisältää mm. sen, että kaikkiin vakavasti esitettyihin tieteellisiin tuloksiin pitäisi suhtautua ennakkoluulottoman myönteisesti niin kauan kuin toisin on osoitettu. Epäilyn pitäisi aktivoida kontrollitutkimuksia.

Ensisijaisesti olisi päästävä siihen, että asiantuntijoilla on edellytykset olla asiantuntija. Usein metodien kohdalla tämä merkitsee todellista pulmaa. Paras asiantuntija on monesti tutkimuksen tekijä itse. Tuomioita ei pitäisi langettaa ilman näyttöä.

On totta, että tieteen ja joukkoviestinnän kieli on erilaista. Mikään ei kuitenkaan estä “tieteen arvovallalla leimatun, vanhentuneen ja toisarvoisen tiedon väärinkäyttämistä”, epämieluisien totuuksien tukahduttamiseksi.

Juuri siitähän, tässä on kysymys!!!! (lisäys tammikuu 2013)

Ja kuitenkin esim. lääketieteessä on usein kysymys erittäin helposti, jopa suhteellisen vähin kustannuksinkin käytäntöön sovellettavista tutkimustuloksista.

Kieltämällä vastuuntunnottomasti tutkimusten arvo, saatetaan suuri joukko kärsiviä ihmisiä jättää vaille käden ulottuvilla olevaa apua.Ja näin voi tapahtua vielä tänä päivänäkin.

Kaisu Viikari
lääket. ja kir. tohtori
Turku